Yhdysvaltain turvallisuusjohdon pikaviestikohu vahvisti sen, mitä olimme jo epäilleet. Meidän Euroopassa pitää pikimmiten ymmärtää, että kukaan muu ei enää aja asioitamme puolestamme, Eurooppalaisen Suomen erityisasiantuntija Samuel Tammekann toteaa blogikirjoituksessaan.
Vuoden alku on ollut niin poikkeuksellinen, että varsin moni Brysselissä varmasti olisi mielellään kärpäsenä katossa kuulemassa, mitä pitkäaikaiset liittolaisemme valtameren toisella puolella meistä selän takana puhuvat.
Kuluneella viikolla tämä toive toteutui poikkeuksella tavalla, kun Yhdysvaltain korkeimman turvallisuusjohdon Jemen-sotasuunnitelmat Signal-pikaviestisovelluksessa päätyivät The Atlanticin päätoimittaja Jeffrey Goldbergin käsiin käsittämättömän tietoturvavuodon seurauksena, kun hänet epähuomiossa lisättiin osaksi ryhmää.
Jo vuoto itsessään oli kardinaalimunaus korkeimman johdon tasolta, mistä voinee vetää lukuisia johtopäätöksiä tiedustelu- ja puolustusyhteistyön suhteen. Euroopan kannalta kiinnostavinta oli se, miten varapresidentti J. D. Vancen ja ulkoministeri Pete Hegsethin nimillä esiintyneet käyttäjät Eurooppa-suhteestaan puhuivat.
Ristiriitainen Eurooppa-suhde
HS:n pikaisessa analyysissa todettiin jo, että on selvää, että etenkin puolustusjohto pitää Eurooppaa “vätyksenä”, jota Yhdysvallat joutuu jatkuvasti “pelastamaan”. Väite on provokatiivinen, ja paikoitellen ylitseampuva. Silti se kertoo ajatuksesta, jossa EU on Yhdysvalloille ensisijaisesti taakka, jopa kilpailija – Vancelle tärkeämpää oli suojella Saudi-Arabian öljylähteitä.
Suomessa ja Euroopassa on pidemmän aikaa ollut suosittu rauhoitteleva näkökulma, jossa Trumpin hallinnon tarkoituksena on ollut lähinnä herättää Eurooppaa kantamaan vastuutaan, mitä nyt poikkeuksellista rajummin ravistellen. Pöydälle tulisi kuitenkin nostaa se, kuinka halukas Yhdysvallat ylipäätään on luopumaan sotilaallisesta vipuvoimastaan ja oikeasti edistämään sellaista Eurooppaa, joka voi nousta vahvaksi toimijaksi jopa haastamaan perustuslaillisessa kriisissä olevaa johtavaa supervaltaa.
Vahva Eurooppa kun ei oikeasti ole tuntunut olevan uuden republikaanipuolueen tavoitteena, vaan Euroopan unionia on pidetty länsimaisen demokratian suojan sijaan jopa vastustajana, äärioikeistopuolueita on aktiivisesti tuettu, ja Trumpin toisen kauden taustavoimilta – Heritage Foundationilta – on jo tilattu suunnitelma unionin hajottamiseksi.
Keskustelijat nimittäin toivat esiin myös kaksi muuta kiinnostavaa huomiota – varapresidentti itse ei usko presidentti Trumpin olevan tilanteen tasalla, tai olevan Eurooppa-viesteissään edes johdonmukainen. Sen lisäksi he katsoivat, että vastineeksi Euroopan kauppareittien suojelusta Euroopalta on saatava taloudellista korvausta.
Amerikka ensin: transaktionaalisuus on vuoden käsite
Kaukana poissa on ajatus siitä, että liberaalin vapaakaupan, sääntöpohjaisen järjestyksen, molemminpuolisen hyödyn ja maailman merien suojelu olisi jotain, joka itsessään jo hyödyttäisi Yhdysvaltoja tekemällä maailmasta nopeammin vaurastuvan, turvallisemman ja rauhanomaisemman paikan kasvaa, varmistaen samalla maan suvereenin johtoroolin järjestelmän suojelijana. Sen lisäksi mukana on ollut demokratian ja oikeusvaltion suojelu, jotka ovat maassa nyt suoranaisen hyökkäyksen kohteena.
Signal-vuodot viimeistään osoittavat, kuinka sen on korvannut paluu suoranaisen imperialistiseen suurvaltapoliittiseen nollasummapeliin ja etupiirijakoon, jossa aina vain yksi osapuoli voi lähteä neuvotteluista voittajana. Euroopan osalta kauppatavaraa on tietysti sääntelyvaltamme, sisämarkkinamme ja etenkin yhdysvaltalaisten teknologiajättien kaitseminen.
Onhan Vance jo viime vuonna esittänyt, että Nato-avun tulisi olla suoraan ehdollista nykyisen disinformaatiokanavana toimivan X:n toiminnan mahdollistamiselle Euroopassa, Münchenin turvallisuuskonferenssin kommentteja sivuuttamatta. Tämä rikkoo suoraan Yhdysvaltain yli 50 vuotta globaalissa kauppapolitiikassa ainakin retoriikan tasolla puolustamaa periaatetta, jossa turvallisuuskysymyksiä ja taloudellisia palveluksia ei laiteta pelimerkkeinä samaan neuvottelupöytään.
Trumpin epäloogisesta esiintymisestä ja persoonasta huolimatta hänen taustajoukoissaan on monia vahvoja pelaajia, joiden tavoitteet ja suunnitelmat ovat varsin selvät: Yhdysvaltain suurvalta-asema ja sen johtavan eliitin taloudellinen etu tulee aina ensin, eikä demokratiaa juuri nähdä enää puolustamisen arvoisena.
Euroopan suuntaan osoitetusta halveksunnasta auki jääkin kriittisiä kysymyksiä: millaisen EU:n Trumpin ja Vancen kabinetti sitten mielellään näkisi – äärioikeistolaisen linnakkeen, siirtomaan, itsenäisen toimijan, vai tulisiko meidät vain suoraan jättää Venäjän käsiin?
Signal-kohu on savuava ase, ja spekulaation aika on ohi. Meidän Euroopassa pitää nyt pikimmiten ymmärtää, että kukaan muu ei enää aja asioitamme puolestamme. Samalla reaktiivisen roolin vain maailmanpolitiikan tuulten heiteltävänä on vaihduttava aktiiviseen maailmanlaajuiseen toimijuuteen ja uusien liittolaisuuksien etsimiseen. Hajanainen ja heikko Eurooppa voi korkeintaan jäädä vain toisten suurvaltojen pelilaudaksi.
Samuel Tammekann
erityisasiantuntija
Eurooppalainen Suomi